Voihan ravitsemusterapeutti!

Siitä asti kun kävin terpalla, on päässä pyörinyt sen sanat lähes joka suupalan aikana. Riisifrutti on vain herkutteluhetkiin, satunnaisesti, sitä ei saa syödä joka päivä. Ja sit kun syön riisifruttia niin kuulen nää sanat päässäni enkä osaa nauttia koko herkusta. MUN järki sanoo et on paljon parempi syödä riisifrutti vaikka joka päivä kuin puol litraa jätskiä tai pari suklaapatukkaa. Mutta kun se nyt luokiteltiin herkuksi niin tunnen syyllisyyttä sitä syödessäni, vaikka paino putoaa. Vittu.

Kun sitten puolustelin että kyllähän yks riisifrutti (joo joo, siinä on vaan yks i) mun kaloreihin mahtuu, niin se sanoi että ei kannata ajatella noin. Kannattaa syödä joka kerta mahdollisimman vähärasvaista ja vähäsokerista, jotta paino jatkaa putoamistaan. Ensimmäisen kolmen kuukauden jälkeen paino kuitenkin alkaa helposti jumittaa tai jopa nousta. Mietin et onkohan syynä se et kolmen kuukauden kuluttua leikkauksesta tavataan ravitsemusterapeutti...
Mä veikkaan et aika moni lihava kyllä tietää miten pitäis syödä, ei se siitä ole kiinni. Eikä selkärangasta; kuinka moni normaalipainoinen on laihduttanut elämänsä aikana useita kymmeniä kiloja, niin kuin lihavat? Kyllähän elämästä (ja ruuasta) pitää nauttia. Nauttiiko siitä kukaan jos syö rasvatonta ja sokeritonta aina vaan? Mä oon edelleen Patrik Borgin linjoilla: Parempi syödä kasvikset vaikka kermalla ja pekonilla höystettynä kuin jättää ne kokonaan syömättä. Lihavankin makutottumukset muuttuu, ei se onnistu niin et tosta vaan leikataan kaikki kiva elämästä, kyllä sen on tapahduttava pikku hiljaa terveellisyyttä lisäämällä. Mut ymmärtääkö langanlaihat (en ainakaan oo koskaan tavannut lihavaa) ravitsemusterapeutit tätä? Onko niillä minkäänlaista käsitystä lihavien syyllisyydentunteista herkkuja syödessä, hyvänolontunteesta, joka liittyy täysinäiseen masuun, mielihyväntunteesta kun suklaa sulaa suuhun jne? Jos ei oo koskaan joutunut laihduttamaan niin musta on nurinkurista että silti voi neuvoa sellaista, joka on laihduttanut useamman kerran elämässään.
Nyt en voi kuin toivoa että saan pääni taas takaisin samanlaiseen järjestykseen kuin ennen ravitsemusterapeutin käyntiä, ettei tarttis jokaista suupalaa miettiä vaan vois nauttia ja syödä normaalisti. En kuitenkaan niitä herkkuja joka päivä kaksin käsin vetele, suurimmaks osaks mun ruokavalio on ihan ok! Vittu.