Voihan oksetus

Oltiin käymässä kaupassa ja kun tultiin kotiin söin yhden näkkärin. Pureskelin huolella ja mielestäni söin sen hitaasti. Sit ajattelin hakea maitoa. Matkalla keittiöön mies tuli vastaan ja nappasin hänen lautaseltaan yhden suklaakaurakeksin, pureskelin huolellisesti ja nielaisin. Menin takaisin olohuoneeseen ja aloin juoda maitoa. Mulla on monta kertaa tullut sellainen olo, kuin menisi ilmaa kauheesti mukaan ruokatorveen niellessä ja sellainen olo mulle tuli nytkin. Odottelin röyhyä ja nielaisin maitoa vielä hiukan lisää. Mut sit alkoikin oksettaa ihan tosissaan. Nopsasti vein maidon jääkaappiin ja kiiruhdin pytyn ääreen. Rinnassa tuntui hyvin voimakkaasti siltä että ilma liikkuu edestakaisin, mut samalla myös oksetti. Yökkäsin muutaman kerran, mutta mitään ei tullut ylös asti ja sitten olo jo helpottikin. Oliko tää nyt sitä dumpingia?

Oli mitä oli, niin ei ollut kivaa :(

Leikkauksesta huomenna tasan 2 viikkoa

Eilen illalla en enää ottanut särkylääkkeitä ja tänään tuntuu ihan hyvältä. Ompeleet poistettiin lauantaina, ja suurin haava aukes hiukan. Se on kuitenkin siisti ja hoitelen sitä suihkulla, rasvalla ja laastarilla. Hiukan se erittää, mut ei oo tulehtuneen näköinen vielä. Toivottavasti en tarvi ab-kuuria vaan menis ihan kotihoidolla ohi.
Mä olen alkanut tuntea nälkää! Nälkä kylläkin poistuu hyvin pienellä ruokamäärällä ja tosi helposti käy niin et jos syön tai juon liian nopeesti niin tuntuu että menis ilmaa mukana ja tulee epämiellyttävä olo, joka kylläkin laukeaa aika nopsaan. Eli opettelua tää on: Tarpeeks hitaasti ja tarpeeks pieniä annoksia.
Rahka, jogurtti ja muut maitotuotteet on mun parhaita kavereita nykyään.

Näkkäri maistuu myös ja eilen söin vaalean karjalanpiirakan ja se oli taivaallinen. Paino on nyt pudonnut helmikuusta 25kg!

Syömisistä, leikkauksesta 10 päivää

Leikkauksesta on tosiaan 10 päivää ja olo alkaa olla ihan ihmismäinen. Jätin aamunkin särkylääkkeet ottamatta ja päivä on mennyt ihan hyvin. Kävin ukkokullan kanssa kävellen kaupassa ja oli paljon helpompi reissu kuin edellispäivänä. Ja niin kaunista :)

Sillon kun oon itse yrittänyt löytää tietoja gbp:stä, mua kiinnosti aina, mitä ihmiset syö leikkauksen jälkeen. Tietoa oli vaikea löytää, joten korjaanpa tässä nyt tilanteen :)
Mun tän päivän ruuat:
Aamulla puoli purkkia viiliä, puoli purkkia bona luumusosetta (ja vatsa toimii)
Välipalaksi söin näkkileipää, oivariinia ja viipaleen juustoa ja join 2,5dl profeel kaakaojuomaa.
Lounaaksi söin snellmanin tomaattivuohenjuustokeittoa 150g ja 3 rkl raejuustoa, ja join maitoa 1,5dl. (kesti 45min)
Välipalaksi meni taas näkkäriä juustolla ja raastettua päärynää sekoitettuna piimään = n. 2dl.
Kello on nyt 19.30 ja söin juuri puolikkaan purkin profeel rahkaraejuustoa, loput menee varmaan tässä illan aikana.
Lisäksi olen päivän mittaan juonut vettä ja juon vielä lisää, yhteensä n. litran.  Maitoa pitäis juoda puolisen litraa päivässä ja lisäksi muutama viipale juustoa. Veikkaan et maitotuotteita oon saanut liian vähän, mut onneks menee kalkkilisä päivittäin. Vettäkin sais mennä enemmän, mut kun koko ajan on maha täynnä niin ei oikein pysty syömään ja juomaan koko ajan. Määrät on siis pienen pieniä :)

Elämän pienet ilot.

Kyllä se vaan niin on että elämässa ihmisen tekee onnelliseksi hyvin pienet asiat. Niinkuin nyt esimerkiksi se että kun vatsa toimii ilman tuskia niin siinähän on jo syy tirauttaa pienet onnenkyyneleet.

Ja kun ulkona vesisateessa pääsee kävelemään 10 minuuttia ilman että taju lähtee, niin siitäkin tulee aika voittajafiilis.
Ja sitä tunnetta kun kissa kiipee mahan päälle kehräämään eikä se satu.
Ja miten ihanalta koulunäkki maistuukaan juuston kera.
Ja kun vettä pystyy juomaan litran päivässä.
Ja rahkapurkista pystyy syömään puolet.
Niinpä niin. Elämä on pieniä ilonaiheita pullollaan!

Ummetusta

Perjantaina tulin siis kotiin ja lauantaina oli sellanen olo et olis aika käydä kakkosella. Ei muuta kuin vessaan siis. Mutta mutta.... 10 minsan likistelyn jälkeen tuloksena oli pari säälittävää kikkaraa. Paine oli kuitenkin kova, mutta luovutin hetkeks ja söin yhden näkkärin. Sit piti taas mennä ja olin toiveikas. Vartin päästä olin kasvattanut pytyn eteen lammikon nenän päästä tippuvalla hielläni, vapisin kauttaaltaan ja olin vitivalkoinen. Lepäilin välillä polvillani lattialla suihkujakkaraan nojaten. Ja lopulta toiveita yläilmoihin kuiskien ja kiroillen paha viimein irtosi minusta. Pahoinvoivana, hikisenä, vapisevana ja pyörtymispisteessä menin vielä suihkuun ja huutelin ukkokullan taluttamaan mut sänkyyn, jonne pääsin nipin napin ilman että taju lähti.
Eikä tässä vielä kaikki. Maanantaina harjoitukset jatkuivat. Sain jälleen aikaiseksi pari kikkaraa ja soitin miehelle että toisi apteekista microlaxia ja duphalacia. Peppulihakset ja vatsalihakset oli lauantain punnerruksista vielä ihan arat, mut hätä oli sen verran iso et oli vaan pakko mennä jälleen puskemaan. Maanantain tuska oli aika lailla lauantain toisinto, microlax auttoi jonkun verran. Paikat on kipeenä kaiken tän jälkeen ja nyt sit tankkaan luumusosetta, näkkäriä ja duphalacia. Mieluummin olen vaikka ripulilla kuin koen vastaavat uudestaan.
Ehkäpä näiden onnellisten perhetapahtumien johdosta paino oli pudonnut leikkauspäivän aamusta 2 kiloa.

Ruoka maistuu ihan kohtuullisesti ja vettä menee kivasti.

Sairaala-aika

Eka yö sairaalassa meni huonosti nukkuen, mut olinhan nukkunut koko edellisen päivän niin eipä ihme. Ekana päivänä leikkauksen jälkeen vointi oli suht hyvä, nouseminen sattui, mut kun oli paikallaan niin kipuja ei juurikaan ollut. Somacia sain suoneen ja myös osan kipulääkkeistä, osa kipulääkkeistä meni suun kautta.
Meillä oli ravitsemusterapeutin tapaaminen puolen päivän aikaan ja puhuttiin leikkauksen jälkeisestä ruokavaliosta. Lähiviikot nautiskelen siis rahkaa, maitoa + muita maitotuotteita, sekä 100 g lihaa, kalaa tai munaa päivässä. Tuntuu hurjalta määrältä kun lisäks pitäis saada vettä alas. Vesi menee oikein hyvin alas ja maistuu taivaalliselta, joka kulauksen jälkeen vaan on kauhee porina mahassa. Ravitsemusterapautilla jaksoin just ja just istua puolisen tuntia ja huoneeseen oli ihana päästä lepäämään.
Ekana päivänä leikkauksen jälkeen sain myös jo ruokaa iltapäivällä! Jotain sosekeittoa ja kiisseliä oli tarjolla ja maistui ihanalta. Söin hitaasti, ehkä desin kumpaakin ja mahassa oli kauhee porina. Ei tullut pahaa oloa kuitenkaan.
Illalla join vielä hopeateetä ja söin puolikkaan purkin perinteistä jogurttia. Yön nukuin paljon paremmin kuin ekan yön ja aamulla kipuja oli paljon vähemmän.
Toisena aamuna leikkauksesta lääkäri tuli haastattelemaan ja vaikutti tyytyväiseltä mun paranemiseen. Totesi kuitenkin että vaikka olen edistynyt hyvin niin vielä en pääse kotiin koska niin isosta leikkauksesta oli kyse. Tipan lupasi kuitenkin pois ja sehän vapauttaa aika kivasti liikkumaan. Aamupalaks meni hopeateetä ja velliä ja maha täyttyi niistä aika mukavasti. Vesi maistuu edelleen ihanalta ja haavateipit poistettiin toisen päivän aamuna. Hiukan haavoja kirveli, laastarien suojassa ne oli ollu paremmassa turvassa. Mun mahassa on 7 reikää + navassa yks ja mustelmat on aika ikävän näköiset.  Lounaaksi oli kalakeittoa (soseena) ja soijajogurttia, joka maistui ihan älyttömän makealle, enkä sitä sit syönytkään paria teelusikallista enempää. Päivälliseks oli vielä kanakeittoa ja sen lisäks mahaan mahtui 1,5dl maitoa ja desi appelsiinimehua! Mahassa oli ihan mukava olo, mut telkkarin ruokaohjelmat sai aikaan yökötysreaktion.
Kolmantena päivänä leikkauksesta, eli perjantaina, pääsin kotiin. Kanyylit poistettiin heti aamusta ja kävin suihkussa. Sit tuotiin ruoka ja ruokailun lopussa vielä kipulääkkeet. Ajattelin et lääkkeet ois hyvä ottaa kun lähden kotiin, mut olin aika täynnä ja lääkkeistä tulin sit liian täyteen. Odottelin taksia ehkä 10 minsaa päiväsalissa ja kotimatkalla aloin voida pahoin. Taksikuski oli onneks juttelevaa sorttia ja häntä kuunnellen sitä pärjäsin kotiin asti. Kotona olin kylmänhikinen, vaihdoin äkkiä yöpaidan päälle ja kaaduin sohvalle ja odottelin et pahoinvointi helpottais. Mies kertoi mitä oli mulle ostanut jääkaappiin, mut mun oli pakko keskeyttää kun ajattelin oksentavani ihan juuri. Pikkuhiljaa pahoinvointi helpotti ja nukahdin tunniksi. Pahoinvointi yllättää edelleen jos olen esim. liian pitkään liikkeellä / istumassa. Eka yö omassa sängyssä oli taivaallinen. Nukuin niiiiiin hyvin, vaikka kävin vessassakin kolme kertaa. Aamupalan jälkeen nukuin vielä lisää ja totesin et uni paras lääke on :)
Viikonloppu meni lepäillessä. Lisää toipumisesta taas tässä joku päivä!

Leikkauspäivä

Leikkauspäivän aamuna 16.10. menin osastolle klo 6.45. Sain sairaalavaatteet saman tien päälle ja esilääkityksen myös. Napapiikinkin laittoivat heti ennen leikkausta ja tukisukat punnersin jalkaan. Ehdin olla huoneessa ehkä vartin kun mun huonekaveri saapui myös ja hänen kanssaan jonkun verran juttelin. Sit alkoi pää olla aika pahasti sekaisin Diapamista ja kello olikin 8 ja lähdettiin leikkaussaliin. Siellä asetuin leikkauspöydälle mukavaan asentoon, mulle laitettiin kanyyli vasempaan käteen, maski naamalle ja sit olinkin jo unten mailla! Seuraavaks heräsinkin heräämössä ja olo oli suht hyvä. Sain pahoinvointilääkettä ja kipulääkettä annettiin kaks kertaa ja sit olinkin jo sen verran hereillä et mut vietiin osastolle klo 14.30. Heti kun pääsin osastolle pyysin lisää kipulääkettä, mut siinä oli vuoro just vaihtunut ja kesti puoltoista tuntia ennen kuin hoitaja tuli piikin kanssa. Kivut oli kuitenkin ihan siedettävät niin en soitellut hoitajaa siinä välissä. Lähinnä pelotti et jos kipu kasvaa maksimaaliseks ni halusin lopettaa sen mahdollisimman nopeesti. Siinä odotellessa huomasin että kivut ei niin koviksi yltyneetkään ja siitä eteenpäin en tarvinnut ylimääräistä kipulääkettä. Tipan kautta meni Toradolia ja Parasetamolia vissiin kolme kertaa vuorokaudessa ja se riitti. Ekana yönä soitin hoitajan kun tippa oli jumissa ja mulla oli ihan järjetön jano. Hoitaja tulla kipitti särkypiikin kanssa ja oli aika ihmeissään kun sanoin etten tarvitse sitä. Kysyi ja varmisteli vielä pari kertaa, mut uskoi sit kun toistin että en tarvitse.
Illalla ennen nukkumaanmenoa oli sellainen olo et voisin hiukan jaloitella ja hoitaja vei mut vessaan. Kun nousin istumaan niin maailma pyöri aika pahasti ja odottelin aika pitkään ennen kuin lähdin liikkeelle. Vessaan meno oli aika vuoristorataa ja sen jälkeen olin ihan puhki. Hoitaja sanoi et leikkauksesta on niin vähän aikaa et olin vielä nukutuskaasuissa. Mahassa oli sellainen olo kuin olisin tehnyt ziljoona vatsalihasliikettä, haavakipua ei juurikaan ollut, mut kuulema haavat oli puudutettu nukutussalissa. Mitään en saanut syödä/juoda, mut veteen kastettuja pumpulipuikkoja sain imeskellä. Ne ei kyllä riittäneet mihinkään ja jano oli ihan järkyttävä.

Huomenna, huomenna, huomenna!!! ...ja mitä hittoa?! Osa 2

Huomenna siis on SE päivä. Tuskin maltan odottaa. Viime viikolla olin hiukan huolissani siitä miten mahdan toipua leikkauksesta ja olenko kauankin kovin kipeä. Nyt on sellainen "tulta päin" -olo. Huomenna VIIMEIN mut leikataan, ja mikä parasta tällä viikolla saan jo alkaa SYÖDÄ :D Tosin määrät on varmaan aika säälittäviä ja nestemäisiä / soseita, mut kuitenkin!

Viikonloppuna maistoin pienen pienen nokareen uunissa valmistettua lohta ja se maistui ihan tillille, vaikka siinä ei ollut mausteena yhtään tilliä! Maistoin myös pienen nokareen kuivakakkua, se maistui ensin hyvältä, mut sokerinen jälkimaku oli aika ällö. Mietiskelin että tällä tavalla mä opettelen syömään uudestaan, maistelen pieniä nokareita.
Ja sit se mitä hittoa?! osa: Viikonloppuna siivoilin ja nostelin joitakin tavaroita lattialta. Kun heitin tyynyn lattialta sänkyyn mietin että siinä oli jotain outoa ja erilaista verrattuna aiempiin kertoihin. Hetken pohdin ja sit tajusin: Mua ei kiristänyt mistään! Sit kokeilin mihin asti sormet ylettyy ja nehän meni helposti lattiaan asti. Mun selkä on ollu kipeenä enkä oo venytelly oikeastaan ollenkaan niin oli pienoinen yllätys et sain sormet lattiaan helposti ja myös pidettyä ne siellä. Ennen selkävaivoja kävin joogassa ja silloin sain kämmenet lattiaan, mut viime aikoina sormenpäät on ylettyneen puoleen väliin säärtä. Ja nyt siis lattiaan asti! Mielenkiintoista.

Mitä hittoa?!

Mä en oo koskaan oikein ollu leivänpäällis -ystävä. Mun leivällä on ollut oivariinia ja sillä siisti. Joskus harvoin (pienempänä useammin) laitan leivälle metvurstia. Joskus laitan juustoa ja joskus kurkkua/tomaattia tms. Mut yleensä siis syön leivän pelkiltään. Kinkusta leivän päällä en oo koskaan tykänny. Kinkku kuuluu joulupöytään ja sillä selvä. En edes tiedä oonko koskaan syöny kokonaista kinkkuvoileipää!
No, eilen sit kattelin telkkaria ja siltä tuli juustomainos. Mies laittoi sekaleivän näköiselle viipaleelle kinkkua ja juustoa. Voi jumalauta että mun alkoi tehdä mieli KINKKULEIPÄÄ.

Ehkä reaktion aiheutti sen että olin huonosti noita pussukoita valmistellu koko päivän, ne ei vaan meinaa mennä enää alas. Tein sitten itselleni kanakeiton ja mansikkapirtelön jälkiruuaks, mut eipä ne paljon lohduttaneet. Voi kun sais syödä!

Yks video GBP:stä

http://www.youtube.com/watch?v=l4vREUUv9Lw


Tommonen löytyi juutuupista. Mä luulin että haavat tulee koko vatsan alueelle, mut ne onkin lähinnä vaan ylävatsalla. No, silti on alkanut jännittää. Nuorempi lapsista itkeskeli tässä yhtenä iltana että jos kuolen leikkauspöydälle. Lääkäreille pitää kuulema sanoa et mulla on kotona pieni tyttö joka on KOVIN huolissaan.

Eilen rappiksessa tuoksui paistettu kala. Melkein myin sieluni että olisin sitä saanut maistaa. Tänään aloin miettiä että onkohan tällä neljän viikon paastolla tarkoitus laittaa myös pääkoppa järjestykseen. Ainakin nyt on helpompaa olla syömättä kuin aluksi...

Vielä viikko! Ja käynti osastolla.

ENEä olis tosiaan viikko vielä jäljellä, toisaalta musta tuntuu et leikkaus on JO viikon päästä. Enää ei onneks oo nälkä, mut voi kun mun tekis mieli broilerisalaattia, vuohenjuustosalaattia, paahtoleipää.... Viime yönä näin unta et söin paahtoleipää ja juustoa. Ukko osas onneks ottaa osaa ja totes et eipä tää leikkaus oo todellakaan mikään helppo vaihtoehto tai oikotie onneen, niin paljon olen töitä tässä tehnyt. Se lämmitti.

Paino putoaa selvästi hitaammin kuin alussa ja veikkaisin et suunnilleen tällaisenä se jatkuu myös leikkauksen jälkeen. Olen ketoosissa ja kroppa on täysin säästöliekillä. Sohvalla istuen mun lepopulssi oli lauantaina 45!! Salilla en oo saanu pulssia nousemaan yli sadan. Nousee se kuitenkin, joten ei kai tarvi olla huolissaan :D Olo on ollu melko energinen, ja oon tehny kävelylenkkejä oikeastaan joka päivä. Salilla kävin viime viikolla 2 kertaa ja tällä viikolla ois tarkoitus käydä yhtä monta. Tänään vaan oli jotenkin väsynyt olo, enkä jaksanut salille lähteä. Olin itselleni armollinen (opin pikku hiljaa!) ja annoin luvan mennä vasta huomenna tai ylihuomenna.

Viime tiistaina kävin tapaamassa sairaanhoitajaa ja anestesialääkäriä. Se käynti jotenkin herätti mut et oon todellakin menossa leikkaukseen, enkä mihinkään pikku toimenpiteeseen. Jotenkin oon koko ajan ajatellu et eihän se nyt kovin ihmeellinen toimenpide ole, sehän tehdään tähystyksessä. Mahaan tulee kuitenkin 7 reikää ja kaikenlaista sieltä leikellään, joten saan kuulema kipupumpun leikkauksen jälkeen. Vähän pelästyin kun oon ajatellu et kipupumpun saa vaan ne, jotka on todella todella kipeitä. Ilmeisesti sit olen leikkauksen jälkeen todella todella kipeä... Mulle neuvottiin myös hengitysharjoitukset leikkauksen jälkeen ja annettiin ohjeita myös leikkauksen jälkeiseen jumppaan (jotta veri kiertää ja hyytymät pysyy poissa) ja sain mukaani lappusen, jossa kerrotaan voinnista leikkauksen jälkeen. Samana päivänä pääsee kuulema jo käymään vessassa, mut sinne ei saa mennä yksin, vaan hoitajien kanssa. Kipupumpussa on Oxanestia, joka on morfiinin johdannainen, ja naureskelin kun mietin millaiseen pöllyyn mahdan siitä mennä kun buranakin jo toimii unilääkkeenä ja Tramalista lähtee taju.

Haluan kyllä lähteä liikkeelle mahdollisimman nopeasti ja ylipäätään toipua mahdollisimman nopeasti, joten kaipa sitä sit pienissä kemikaaleissa on aloitettava. Kaikkein eniten tietysti toivon että en olisi kipeä.
Nyt sitten vaan kärvistellään ENE loppuun ja odotellaan leikkaukseen pääsyä. Hiukan on alkanut jännittää, mut olen silti täysin varma, et tämä on mulle ainoa oikea ratkaisu.