Perjantaina tulin siis kotiin ja lauantaina oli sellanen olo et olis aika käydä kakkosella. Ei muuta kuin vessaan siis. Mutta mutta.... 10 minsan likistelyn jälkeen tuloksena oli pari säälittävää kikkaraa. Paine oli kuitenkin kova, mutta luovutin hetkeks ja söin yhden näkkärin. Sit piti taas mennä ja olin toiveikas. Vartin päästä olin kasvattanut pytyn eteen lammikon nenän päästä tippuvalla hielläni, vapisin kauttaaltaan ja olin vitivalkoinen. Lepäilin välillä polvillani lattialla suihkujakkaraan nojaten. Ja lopulta toiveita yläilmoihin kuiskien ja kiroillen paha viimein irtosi minusta. Pahoinvoivana, hikisenä, vapisevana ja pyörtymispisteessä menin vielä suihkuun ja huutelin ukkokullan taluttamaan mut sänkyyn, jonne pääsin nipin napin ilman että taju lähti.
Eikä tässä vielä kaikki. Maanantaina harjoitukset jatkuivat. Sain jälleen aikaiseksi pari kikkaraa ja soitin miehelle että toisi apteekista microlaxia ja duphalacia. Peppulihakset ja vatsalihakset oli lauantain punnerruksista vielä ihan arat, mut hätä oli sen verran iso et oli vaan pakko mennä jälleen puskemaan. Maanantain tuska oli aika lailla lauantain toisinto, microlax auttoi jonkun verran. Paikat on kipeenä kaiken tän jälkeen ja nyt sit tankkaan luumusosetta, näkkäriä ja duphalacia. Mieluummin olen vaikka ripulilla kuin koen vastaavat uudestaan.
Ehkäpä näiden onnellisten perhetapahtumien johdosta paino oli pudonnut leikkauspäivän aamusta 2 kiloa.
Ruoka maistuu ihan kohtuullisesti ja vettä menee kivasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti